Killan elävöitys

WarusSeppäin Kilta ry voisi - niin halutessaan - elävöittää jotakin keskiaikaista kiltaa.

Suuressa osassa Eurooppaa oli suurissa kaupungeissa toimivia ammattikiltoja (kuten vaikkapa miekkaseppien, tai veitsiseppien killat). Näiden lisäksi oli myös kiltoja, jotka eivät liittyneet suoraan tietyn ammatin harjoittamiseen. Monien kiltojen nimi oli otettu joltakin pyhimykseltä. Turusta tunnetaan ainakin kuusi tällaista kiltaa, kun taas varsinaisia ammattikiltoja ei tunneta yhtään. Ammattikiltoja ei pohjoismaissa ollut moniakaan ja joskus ammattikillan ja tällaisen pyhimyksen mukaan nimetyn killan raja oli häilyvä, kuten vaikkapa Turussa toimineen P. Nikolauksen killan (ensimaininta 1355), joka oli todennäköisesti kauppamiesten ja merenkävijöiden kilta. P. Nikolaus (Santa Claus) oli näet merimiesten ja matkustavaisten suojelija. Toisaalta, vaikkapa P. Gertrudin, eli Kerttulin, killan (Ulvilassa 1347 ja Turussa 1439) toiminta oli nimenomaan köyhäinapua, vaikka sama pyhimys oli myös matkustavaisten suojelija. Ei liene sattumaa, että Uudenmaan ja Hämeen teiden väliin sijoitettu hirsipuumäki sai nimekseen Kerttuli, koska sen juurella sijaitsi Kerttulin kiltatalo ja köyhäin hautausmaa. Jo mainittujen lisäksi Turusta tunnetaan myös Kolmen kuninkaan kilta (perustettu 1449), jonka nimi viittaa nk. itämaan tietäjiin - eikä tässä yhteydessä itämaalla tarkoiteta Suomea. Sen jäsenistö oli nimenomaan raatimiehiä, pormestareita, sekä korkeinta kirkollista ja maallista rälssiä. Pelkkiä arvohenkilöitä siis. Pyhän Erasmuksen, eli Elmon, kilta (ensimaininta 1466) ja heidän kiltatalonsa sijaitsi nk. Kirkkokorttelissa. On arveltu, että siihen olisi kuulunut kauppiaita ja laivureita. P. Annan kilta (ensimaininta 1491, mutta piispainkronikka ajoittaa sen perustamisen jo aivan 1400-luvun alkuun) omisti kiltatalon nyk. Porthanin puiston pohjoisnurkalla Vanhan Suurtorin laidalla, johon kuului useampia rakennuksia. Sitten on tietenkin vielä P. Ursulan kilta (ensimainita 1537), jota jo ansioituneesti ystävämme Turussa elävöittävätkin.

Näiden lisäksi Suomesta tunnetaan melkein parikymmentä eri kiltaa, joista huomattava osa on toiminut maaseudulla. Useimmista ei ole jäänyt juuri muuta tietoa, kuin jokin maininta jossain satunnaisessa asiakirjassa, joten emme tiedä onko kiltoja ollut vielä paljon enemmänkin, mutta yksi vaihtoehto voisi olla elävöittää joko jotain jossain lähteessä mainittua tunnettua kiltaa, tai jotain geneeristä kiltaa, joka olisi voinut olla. Killat olivat siis jonkinlaisia etujärjestöjä ja hyväveliseuroja, sosiaalisen toiminnan ja harrastuneisuuden kohteita, sekä hyväntekeväisyysyhdistyksiä. Eri kiltojen jäsenyys edusti sosiaalista statusta. Niihin kuului porvaristoa, rälssiä, kirkonmiehiä ja jopa vauraampia talonpoikia. Kiltojen tehtäviin kuului järjestää nimikko pyhimyksensä juhlapäivien viettoja ja ylläpitää ko. pyhimyksen alttaria paikallisessa kirkossa. Killat tarjosivat jäsenilleen juhlia ja huvia, mutta myös yleistä viihdettä muullekin väelle. Ne tarjosivat jäsenilleen myös oikeusturvaa ja sosiaalihuoltoa, tai ainakin maksoivat hautajaiset. Killoilla oli kullakin omat säännöstönsä eli "skraa". Joistakin lähialueiden, kuten Mustapäistä Tallinnassa ja Riikassa, tiedetään että nämä järjestivät jopa turnajaishuvituksia. Saksalaisissa maissa (ja varmaankin myös väestöltään osin saksalaisissa kaupungeissa kuten Tukholma ja Turku) järjestettiin jousiammuntakilpailuja, kuten nk. papukaijanammuntaa.

Kiltojen jäsenistä ainakin rälssi on harjoittanut sotataitoja ja omistanut haarniskan (ja sotaratsun) mutta myös kaupunkien porvarit ovat hankkineet itselleen haarniskoja, koska myös heidät on saatettu kutsua sotaan, tai ainakin puolustamaan kaupunkiaan. Jopa talonpojilla on saattanut olla sota aseita ja haarniskoja, joko vanhan tavan mukaan, tai koska nämä ovat saattaneet - tietyn varallisuuskynnyksen ylitettyään - pyrkiä knaapeina saamaan rälssin. Killoissa on ollut myös paljon muitakin jäseniä, kuin vain muutamat aseistettuja äijiä. Ilmeisesti kiltoihin on kuulunut myös naisia, kuten vaikkapa P. Annan killan lahjoittaja Margit Olavintytär, joka puolisoineen lahjoitti killalle kiinteää omaisuutta.

Rälssimiehen seurueen elävöityksen vaihtoehtona voisi siis olla myös jonkin killan elävöitys. Olisiko tällaiseen kiinnostusta? Sekoittaisiko tämä vain rälssimiehen seurueen elävöityskuvion, tai onko se liian lähellä modernin yhdistyksemme käsitemaailmaa, vai olisiko tämä parempikin vaihtoehto? Mikäli tarjoaisimme ohjelmatoimintanamme vaikkapa WarusSeppäin Kilta ry esittää P. Dunstanin killan jäsenistöä ja keskiajan killan toimintaa kuhunkin tapahtumaan sopivassa formaatissa, niin haittaisiko se paljon, jos ja kun kahden killan - todellisen yhdistyksen ja kuvitteellisen keskiaikaisen killan - käsitteet menisivät yleisöltä (ja kokemuksen mukaan) tapahtumanjärjestäjiltä täysin sekaisin? Olihan Dunstan seppien suojelija

Mielestäni tämä olisi oikein hyvä projekti, elävöitystä pääsisi tekemään uudella kulmalla.

Dunstanin lisäksi ase- ja haarniskaseppien spyhimyksiä ovat olleet p. Barbara, p. Yrjö,  p. Lauri ja p. Sebastian. Että valinnanvaraakin on.

Turussa toimi keskiajalla ainakin kuusi kiltaa. Nämä olivat Luostarikorttelissa sijainnut Pyhän Nikolauksen kilta (mainittu 1355), Kerttulinmäellä sijainnut Pyhän Kerttulin kilta (mainittu 1439), Kirkkokorttelissa tai Vartiovuorenmäen juuressa sijainnut Kolmen kuninkaan kilta (perustettu 1449), Kirkkokorttelissa sijainnut Pyhän Erasmuksen kilta (mainittu 1466), Luostarikorttelissa sijainnut Pyhän Annan kilta (mainittu 1491) ja Suurtorin varrella sijainnut Pyhän Ursulan kilta (mainittu 1537).

Kannatan myös tätä kilta ajatusta. Rälssimiehen seurue ei ole oikein koskaan toiminut, joten voisi vaihtaa näkökulmaa.

Odotan mielenkiinnolla seuraava elävöitystreeniä, elikkä miten saamme sen ajatuksen käytäntöön.

Tuntuu vaan, että WSK:lla on aika paljon yhteyksiä historiallisen kiltaan, vaikka nykyajassa ollaan. Voisimmeko ottaa/pyytää P. Dunstan:in vaan suojelemaan meidän toimintaa ja rukoilla, että hän pitäisi ruton mahdollisimman kauan meistä.

Siitäpä pääsemme mielenkiintoiseen seikkaan, eli uskonnon elävöittämiseen. Monissa porukoissa tämä on joko kielletty kokonaan tai sitten vaan vaiettu kuoliaaksi.
Itse kun en kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmittymään, en myöskään koe mitään tunnonvaivoja keskiaikaisen katolilaisen uskonnon tunnusmerkkien ja tapojen liittämisestä elävöitykseen. Ko. uskonto on kuitenkin todella iso osa sen ajan yhteiskunnan toimintaa.
Mites muut? Saadaanko aikaiseksi jokin 'virallinen' wsk:n kanta asiaan?

Nimenoman elävöitysmielessä kannatan uskonnon larppaamista, juurikin siitä syystä että se oli olennainen osa sen ajan ihmisen elämää ja auttaa meitä pääsemään sen ajan ihmisen pään sisään.

Linnaleirillä aikanaan meillä oli oikein linnankirkossa hetki, jossa muistan itsekin polvistuneeni. Myös ristinmerkkejä tehtiin tiuhaan. Luterilaisen kirkon jäsenenä voi yhtä hyvin elävöittää myös uskonnollisia tapoja, jos tehdään asiallisesti, niinkuin meidän muukin elävöitys.Ei mielestäni ole sen kummempaa kuin muukaan kulttuuri.

Kunhan tämä koronatilanne väistyy, jos Killan jäsenistöllä on siihen halukkuutta niin voin pitää kiltalaisille esitelmän aiheesta "Keskiajan uskonnollisuus 101"?
(Teen siis itse väitöskirjaani myöhäiskeskiaikaisesta [1300-1400-l.] uskonnollisuudesta.

EMP kirjoitti:Kunhan tämä koronatilanne väistyy, jos Killan jäsenistöllä on siihen halukkuutta niin voin pitää kiltalaisille esitelmän aiheesta "Keskiajan uskonnollisuus 101"?
(Teen siis itse väitöskirjaani myöhäiskeskiaikaisesta [1300-1400-l.] uskonnollisuudesta.

Hieno! Vaihtoehtona voisi järjestää etänä, Teams vms välityksellä, koska ei siitä Ruton salaisista suunnitelmista ole ennakkotietoa